2009 - 2010

Salo mukaan kuvioihin

Kuntaliitoksen myötä Leticiasta tuli salolainen lapsikuoro. Uusi harjoituspaikka avattiin Salon lukiolla, johon kerääntyi noin 30 B-kuorolaista ja 15 A-kuorolaista. Suuri haaste oli opettaa näin suuri määrä uusia lapsia laulamaan puhtaasti ja kauniisti sekä tutustuttaa perniöläiset vanhat konkarit uusiin salolaisiin laulajiin. Syksyinen leiri ja lukuisat joulunajan konsertit yhdessä kaikkien ryhmien kanssa hioivat kuorolaisista kuitenkin yhden suuren instrumentin: kuorolaisia oli yli 80!

Sulasolin koejäsenyyden myötä Leticia kävi ensimmäistä kertaa myös kuoromatkalla. Jyväskylän kuoropäivät jäivät mieleen yhdistävänä tapahtumana A-kuorolaisille.

Perniön liikuntahallilla pidetyssä kevätkonsertissa 2010 oli muutama hieno hetki, kun sekä isot että pienet näyttivät osaamisensa ja sen, miten eri paikoissa harjoittelevat ryhmät pystyvät tarjoamaan näinkin lyhyellä harjoitusajalla hienoja musiikkielämyksiä. Konsertista saatiin vihdoin tehtyä sellainen kuvatallenne, jossa myös ääni oli kohdallaan. Kiitos Pentti Niemelle tiimeineen!

 

 

 MG 2062

Tuutulaulu -harjottelu 20032010

Leticia Tadadaa -yhteiskuva 21032010

 

 MG 2016

 MG 1994