TOIMINTA

LEIRIT

 

Leirit ovat tärkeä osa kuorovalmennusta. Niitä järjestetään kaksi kertaa vuodessa. Niillä kasvatetaan yhteishenkeä ja luodaan mahdollisuuksia ystävyyssuhteiden syntymiselle. Monien mielestä leirit ovat rakkain ja muistorikkain osa kuoron toimintaa.

ESIINTYMISMATKAT

 

Esiintymismatkat mahdollistavat yhteistyön ja verkostojen syntymisen myös Salon ulkopuolelle.

Mieleenpainuvimpia kohteita ovat olleet Elva Virossa, Puchheim Saksassa ja Riika Latviassa. Matkoilta nuoret ovat luoneet kansainvälisiä ystävyyssuhteita, jotka jäävät elämään sosiaalisen median avulla.

Ulkomaanmatkojen myötä kuorolaiset oppivat tuntemaan muita kulttuureita ja kieliä sekä saavat luonnollisia tilaisuuksia harjoittaa omaa kielitaitoaan.

KURSSITOIMINTA

 

Normaalin viikkotoiminnan lisäksi Leticia järjestää kursseja vähintään kerran vuodessa. Kurssit ovat avoimia kaikille kohderyhmään kuuluville laulajille, ei vain leticialaisille.

Toteutuneilla kuorokursseilla opettajina ovat toimineet Saara Kemppaisen lisäksi Mia Makaroff, Roope Pelo ja Marjukka Riihimäki. Viikonlopun kestäneet kurssit ovat huipentuneet konserttiin kauppakeskuksessa.

KILPAILUT

 

Leticia-kuoro osallistuu myös kilpailuihin. Kilpailuihin osallistuvat sekä nuorten että aikuisten kuorot erilaisilla kokoonpanoilla, joka muodostuu kilpailun sääntöjen ja rakenteen sekä kuorolaisten vapaaehtoisuuden perusteella.

OPINTOKÄYNNIT

 

Kuorolaiset ovat vierailleet Sulasolin järjestämillä nuorisokuoropäivillä sekä tehneet useita vierailuita eri teattereihin katsomaan lastennäytelmiä ja musikaaleja.

Joko Sinä laulat kuorossa?
Tervetuloa Leticiaan!

KIITOS TUESTANNE

Finnfoam

Salo

Lisäksi muita sponsoreita: Lounais-Suomen aluehallintovirasto | Suomen kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahasto | Björn and Sara Wahlroos Foundation | Petter och Margit Forsströms stiftelse | Elias Selänteen Lahjoitusrahasto | Salon työväenyhdistys | Salon Lions Club | Suur-Seudun Osuuskauppa | SecondHandMarket | Kosken kartano | Kärkelän ratsutalli | Someron Säästöpankki